Vuosi 2017 oli Pur-aitille aivan erityinen vuosi. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden lisäksi juhlimme nimittäin myös Pur-ait Oy:n 40-vuotisjuhlavuotta. Vuosi oli sopivasti kiireinen: Teimme yhteensä noin 2 000 tarjousta asiakkaille, ja saimme noin 2 500 tilausta. Tämän selittävät mm. yrityksemme bränditunnettuus, vakituiset asiakkaat ja palvelujen helppo tilaaminen sivuilta.

Helmikuussa Pur-ait teki yhteistyösopimuksen kehitysvammaisten toimintakeskus Vaahteran kanssa. Toimitamme Vaahteralle askarteluvälineitä ja tarjoamme asukkaille grillaustarvikkeet tai pizzaillan pari kertaa vuodessa. Samoihin aikoihin tehtiin sponsorisopimus Järvenpään Haukkojen ringetteseuran kanssa, jolla saatiin logo tyttöjen kypärään.

Kuvaaja: Jyri Westerholm

Maaliskuussa testasimme Ovitor Oy:n uutta ohjauskeskusmallia ja porttikoneistoa oman pihamme portissa. Kesä hujahti työn touhussa. Teimme noin tuhat asennuskeikkaa ympäri Suomea, mm. Naantalissa, Tampereella, Salossa ja Porvoossa.

Syksy oli henkilöstön osalta täynnä muutoksia. Pur-aitilla aloitti kaksi uutta asentajaa, Samuli ja Teemu. Elokuussa pidettiin eläkkeellejäämiskahvit yli 30 vuotta aitaa asentaneelle Pekka Blomille. Otimme ensiaskeleita sosiaalisessa mediassa, ja meillä aloitti sosiaalisen median koordinaattori Karoliina Vuorinen.

Lokakuussa kokeilimme mainostoimiston kanssa timelapse -videokuvausta Vantaalla. Lopputuloksen voit katsoa sivuiltamme kohdasta aidat – säleaita Atlas.

Marraskuussa Pur-aitilla aloitti uusi asentaja Marko. Movemberin ajan keräsimme Pur-aitin vapaaehtoisten kesken Syöpäsäätiölle yhteensä 860 euroa. Kuun lopussa pidimme kiky-sopimuksen vuoksi lauantaityöpäivän: Kävimme Tapanilan erällä opettelemassa ensiapua ja jousiammuntaa.


Joulukuussa söimme yhdessä entisten työntekijöiden kanssa joululounasta. Muistimme pitkän työuran Pur-aitilla tehneitä pienillä joululahjoilla. Suomen sadas itsenäisyyspäivä meni sinivalkoisia munkkeja syödessä, kun osallistuimme valtakunnalliseen juhlakahvitteluun 5.12.

Pur-ait Oy:n virallinen rekisteröintipäivä oli 23.12. jolloin yrityksestämme tuli virallisesti keski-ikäinen. Varsinainen juhliminen on kuitenkin vielä vasta edessä, kun helmikuussa 2018 kokoonnumme yhdessä onnittelemaan 40-vuotiasta.